|
|
Tervetuloa uudistuneeseen CabNet Taksiduuniin!
CabNet Taksiduuni on Tampereen Aluetaksi Oy:n kehittämä ja ylläpitämä järjestelmä, jolla tuotetaan erilaisia palveluita taksiyhtiöiden sisäisiin tarpeisiin. Cabnet Taksiduuni palvelussa on tällä hetkellä mukana Järjestelmän sisältö räätälöidään kunkin mukaan liittyvän taksiyhtiön tarpeita vastaavaksi. Tampereen Aluetaksi Oy esimerkiksi käyttää järjestelmää mm ajovuorolistojen levitykseen autoilijoille ja kuljettajille. Sivustolla on myös mm. kuljettajapörssi, jolla pyritään tehostamaan kuljettajien työnvälitystä, arkisto, jonne kerätään erilaisia dokumentteja ja ohjeita taksiliikenteeseen liittyen ja keskustelupalstat, joilla käydään vilkasta keskustelua ajankohtaisista aiheista. Lisäksi Tampereen Aluetaksi Oy välittää CabNet Taksiduunin kautta ajankohtaisia tiedotteita autoilijoille ja kuljettajille. Kullekin mukana olevalle taksiyhtiölle räätälöidyt toiminnot rakennetaan mahdollisimman automaattiseksi ja helposti ylläpidettäväksi. Näin taksiyhtiön henkilökunnan ajankäytön pääpaino saadaan pidettyä olennaisessa, eli taksiliikenteen sujuvassa hoitamisessa, vapaa-aikaa unohtamatta. |
|